Kulttuuri perustuu täysin vanhempien kunnioittamiseen ja monet romanien säännöt liittyvätkin juuri tähän. Käytösetiketti on hyvin erilainen kuin valtaväestöllä ja keskeistä onkin, että hyviä käytöstapoja vaalitaan. Kunnioitus on tärkeä asia ja se näkyy monissa tilanteissa. Se on myös romanikulttuurissa selvää, että näitä sääntöjä noudatetaan ilman muuta. Lapset opetetaan pienestä pitäen toimimaan oikein ja heille opetetaan, miksi se on niin tärkeää.
Romanien säännöt näkyvät jokapäiväisessä elämässä
Romanikulttuurin säännöt ovat ohjenuora hyvään elämään ja kunnioitukseen. Kulttuuri elää kolmen peruspilarin varassa. Ensimmäinen on jo mainittu eli vanhimpien kunnioitus, toisena tulee siveellisyys ja häveliäisyys. Kolmantena on puhtaus. Vanhimpien kunnioitus näkyy tavallisina asioina, kuten että annetaan heille istumapaikka. Vanhemmuus ei välttämättä liity aina vain ikään, se voi olla myös statuspohjainen asia. Se voi olla riippuvainen esimerkiksi siitä, kuinka hoitaa perheensä ja sosiaaliset suhteensa.
Myös asumisessa säännöt näkyvät. Nuorempi ei voi asua vanhemman yläpuolella. Asumisen perusteena toimivat myös romanien tavat tulkita toimintaa, asioita ja paikkoja joko puhtaiksi tai epäpuhtaiksi. Käytännössä siis kerrostalossa asuttaessa kaksi romaniperhettä ei yleensä asu niin sanotusti päällekkäin. Puhtaus on myös symbolista kuin konkreettistakin puhtautta. Kodissa kaikki huoneet eivät ole saman arvoisia ja siisteyteenkin liittyvät statusasiat.
Romanikulttuurin säännöt kodin siisteydessä
Romanien säännöt siisteyden ja puhtauden suhteen ovat erityisen tärkeitä keittiössä. Se on niin sanotusti steriili huone, jos halutaan käyttää sairaalatermiä kuvaavana asiana. Puhtaaseen keittiöön ei ole asiaa lyhyt hihaisella paidalla vaan sinne pyritään aina pukeutumaan päällysvaatteisiin. Mies vetäisee päälleen päällystakin tai päällyspuseron ennen sisään astumistaan. Näillä säännöillä pyritään takaamaan keittiön puhtaana säilyminen. Sillä siinä, missä puhtaasta voi tulla epäpuhdas, ei epäpuhtaasta saada enää puhdasta uudelleen.
Se voi olla niinkin pienestä kiinni, että jos lusikka putoaa lattialle, heitetään se suoraan roskiin, sillä se ei ole enää puhdas. Tämä kuuluu siis symbolisen puhtauden puolelle. Romanien säännöt asian suhteen ovat hyvin monisäikeiset ja on mahdotonta yhdellä istumalla oppia kaikki. Siksi niiden opettelu aloitetaan jo pienestä pitäen.
Romanit ja pelaaminen
Kautta aikojen romanit on yhdistetty hevosurheiluun ja mikseivät he olisi myös Toto peleistä kiinnostuneita. Yhtenä loistavana vaihtoehtona toimii esimerkiksi mielenkiintoinen live-kasino, jossa voi sujahtaa vaikka pokerin pyörteisiin. Pelaaminen ei ole mitenkään kiellettyä ja se voikin olla mukavaa yhteistä puuhaa vaikka kaverusten kesken. Ylimääräinen raha voittojen muodossa varmasti maistuisi kenelle tahansa eivätkä romanit ole tästä poikkeus.
Romanien kansallispäivä on 8.4. Sitä vietetään ympäri maailmaa ja sen tarkoitus on tuoda esille romanikulttuuria ja -kieltä. Ensimmäisen kerran romanien lippu liehui tässä tarkoituksessa vuonna 1971 Lontoossa. Tällöin järjestettiin ensimmäinen romanikongressi ja tämä juhlapäivä oli kongressin avajaispäivä. Vuodesta 1990 alkaen on päivää vietetty romanien kansallispäivänä.
Romanien säännöt pukeutumisen suhteen
Romanit pukeutuvat omien kulttuurillisten sääntöjensä mukaan. Perinteisin ja näkyvin vaatetus on romaninaisen asu. Naiset saavat itse valita, käyttävätkö he kulttuuriin sopivia vaatteita vai eivät. Tiettyyn ikään tultuaan tehdään valinta ja vaikka nainen valitsisi, ettei käytä näitä vaatteita, tulee hänen silti pukeutua kunnioittavasti, kun vanhempia romaneja on läsnä.
Myös miehille löytyvät omat pukeutumissäännöksensä. Ne eivät näy niin vahvasti katukuvassa kuin naisten vaatteet, mutta ne ovat silti olemassa. Pääosin miehet käyttävät mustia suoria housuja sekä kauluspaitaa. Paidan päällä käytetään yleensä joko liiviä, takkia tai puseroa.
Romanien säännöt ovat pääosin vain elämisen ja kunnioittamisen ohjenuoria, joilla pyritään kunnioittamaan vanhimpia. Ei huono ajatus myöskään valtaväestölle ottaa oppia näistä säännöistä ja muistaa lähimmäisen kunnioitus. Suku myös huolehtii vanhuksistaan itse niin pitkään kuin mahdollista. Perheet ovat hyvin tiiviitä ja läheisiä, he pitävät yhtä sekä toisistaan huolta todella hyvin ja antaumuksella.