Siirry suoraan sisältöön

Näin Suomen romanit viettävät aikaa

Suomen romanit

Romanit ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa yli 500 vuoden ajan. Vaikka historia ulottuu useamman vuosisadan taakse, on romanien matka ollut haastava ja romanit ovat eläneet omana ryhmänään muun yhteiskunnan sisällä.

Yhä edelleen romanit saavat Suomessa osakseen paljon syrjintää ja kahtiajako romani- sekä valtaväestön välillä on selkeä.

Suomessa on arvioiden mukaan noin 10 000 romania ja väestö on levittäytynyt laajalti ympäri Suomen. Suomen romanit puhuvat pääkielen lisäksi myös romanikieltä joka on tärkeä osa kulttuuria. Romanien kulttuuri on muutenkin rikas ja varsin monimuotoinen.

Romaniväestö on Suomessa tuttu näky, mutta miten Suomen romanit oikein viettävät aikaa? Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä aivan tavallisia ja ei niin tavallisia juttuja romaniväestö Suomessa touhuaa.

Perheen ja yhteisön kanssa

Romanikulttuurissa perheellä on usein hyvin keskeinen rooli ja perhekäsitys on laajempi kuin tavallisessa suomalaisessa kulttuurissa. Romaniperheeseen kuuluu usein laaja joukko sukulaisia ja perhesiteet ovat erittäin vahvat.

Romaneilla perhe on jopa ihailtavasti kaiken keskiössä ja perheen hyvinvointi on aina etusijalla. Romanikulttuurissa vanhemmat sekä isovanhemmat ovat perheen auktoriteetteja, joiden tehtävänä on opettaa nuoremmille perinteitä sekä arvoja.

Yksi Suomen romaneiden tärkeimmistä ajanviettotavoista onkin viettää aikaa perheen sekä suvun kanssa. Romanit järjestävät usein suuria sukukokouksia, joissa kokoonnutaan yhteen viettämään aikaa, juhlimaan sekä vaihtamaan kuulumisia.

Lisäksi perhettä ja yhteisöä nähdään paljon tavallisessa arjessa. Romanit poikkeilevat aktiivisesti toistensa luona kyläilemässä tai tapaavat kahviloissa ja ravintoloissa.

Juhlia ja perinteitä ylläpitäen

Pienellä aasinsillalla päästään myös seuraavaan aktiviteettiin, eli juhlimiseen ja perinteiden ylläpitämiseen. Romaneille juhliminen ei kuitenkaan tarkoita samanlaista rellestämistä kuin isolle osalle valtaväestöstä, vaan juhlimiseen liittyy usein paljon perinteitä.

Yksi suurimmista ja näyttävimmistä juhlista ovat romanihäät. Nämä ovat suuri tapahtuma, johon kutsutaan yleensä koko suku ja paljon ystäviä. Valtaväestön häistä poiketen romanihäät voivat kestää jopa useita päiviä. Ohjelma sisältää paljon musiikkia, tanssia, ruokaa sekä perinteikkäitä seremonioita.

Romanikulttuurissa myös syntymäpäiviä, etenkin pyöreitä vuosikymmeniä, juhlitaan näyttävästi. Myös nimipäiviä juhlitaan usein paljon näyttävämmin kuin valtaväestön kulttuurissa.

Monet Suomen romanit ovat myös uskonnollisia, joten juhlakalenteriin kuuluu paljon perinteisiä kristillisiä juhlia aina joulusta pääsiäiseen. Oma lukunsa ovat Suomessa vuosittain järjestettävät romanifestivaalit, jotka koostuvat jälleen musiikista, tanssista sekä ruoasta.

Harrastuksissa ja vapaa-ajalla

Romanikulttuurissa musiikki ja laulaminen ovat keskeisiä elementtejä. Monet romanit osaavatkin soittaa monia soittimia, kuten viulua, kitaraa, harmonikkaa sekä pianoa. Perhepiirissä sekä yhteisössä yhteinen harrastus monesti onkin soittaa ja laulaa perinteisiä romanilauluja sekä hengellisiä virsiä.

Tanssi on niin ikään olennainen osa romanien elämää ja moni harrastaa tanssimista vapaa-ajallaan. Myös muu urheilu on Suomen romanien keskuudessa yllättävänkin suosittua: pidettyjä lajeja ovat muun muassa jalkapallo sekä koripallo.

Koska perhe ja yhteisö ovat romanikulttuurissa kaiken keskiössä, ovat myös harrastukset monesti yhdessä perheen kanssa harrastettavia. Esimerkiksi retkeily ja piknikit ovat monen romanin vapaa-ajanviettotapoja yhdessä perheen ja ystävien kanssa.

Romanit myös pitävät erilaisista peleistä. Uusimmat nettikasinot saavat romaniväestön keskuudesta aktiivisia asiakkaita: romanit pitävät etenkin kolikkopeleistä sekä perinteisistä pöytäpeleistä. Kasinopelien lisäksi myös muut pelit kuuluvat romanien vapaa-ajan viettoon, aina lautapeleistä uusiin konsoleihin.

Työelämässä

Romaniväestöön yhdistetään usein harhakäsitys, etteivät romanit juuri käy töissä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: romanit työskentelevät monipuolisesti eri aloilla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa, kaupan alalla, käsityöläisinä sekä yrittäjinä.

Romanit kohtaavat työelämässä valitettavan paljon haasteita, kuten syrjintää sekä ennakkoluuloja. Romaneille työllistyminen on juuri ennakkoluuloista johtuen merkittävästi vaikeampaa kuin valtaväestölle.

Lisäksi romanien etenemistä työelämässä vaikeuttaa monesti koulutuksen puute, sillä monilla romaneilla ei ole mahdollisuutta tai tarvittavia resursseja suorittaa korkeakoulutusta. Romanit kohtaavat paljon syrjintää sekä ennakkoluuloja myös kouluelämässä, mistä johtuen monen romanin koulutaival katkeaa varsin aikaisin.

Suomessa toimii nykyisin monia tukiohjelmia sekä koulutusmahdollisuuksia, joiden tarkoituksena on auttaa romaneja pääsemään paremmin kiinni työelämään. Näissä projekteissa esimerkiksi työnantajia kannustetaan reippaammin työllistämään romaneja ja tukemaan heidän työuraansa.

Haasteiden ja sopeutumisen parissa

Valitettavasti iso osa romanien ajasta kuluu erinäisten haasteiden parissa, sillä romanit kohtaavat nyky-yhteiskunnassa paljon syrjintää.

Erityisen paljon syrjintää esiintyy esimerkiksi asunnonhankinnassa, työelämässä, koulutuksessa sekä palvelujen saamisessa. Näistä asioista johtuen romanien arki voi olla selvästi monimutkaisempaa kuin valtaväestön.

Romanit pyrkivät vaalimaan perinteitään, kuten kieltä, musiikkia sekä pukeutumista. Nämä asiat monesti vaikeuttavat moderniin nyky-yhteiskuntaan sopeutumista. Toisaalta Suomen romanit ovat usein osoittaneet merkittävää kykyä selvitä arjen hankalista tilanteista yhteisön sekä perheen tuella.