Suomen romanien käyttämä kansallispuku on hyvin vahvasti yhteydessä romanikulttuuriin. Puvun käyttämistä pidetään tärkeänä ja piireistä riippuen sen hylkääminen voi aiheuttaa jopa häpeää läheisten keskuudessa. Romanihameet teetetään mittatilaustyönä niihin erikoistuneella ompelijalla ja ne voivat olla hyvinkin hintavia ja painavia.
Romanihameiden tunnuspiirteet
Näkyvä osa romaniasua on musta, samettinen ja laajahelmainen hame. Hameelle tärkeintä on siisteys ja ehjyys. Sen pitää myös peittää kengät. Päällimmäinen kerros on pikimustaa, sileäpintaista kultareunasamettia ja sametin alla on ohuita tai paksuja vuoria. Lanteilla oleva pönkkä pitää hametta koholla.
Hameen yläosassa on kaistale koristeellista kangasta ja yläkankaan sekä sametin väliin ommellaan kristallinauha, joka voi olla kallein osa hameessa. Hameen helma laskostetaan, mutta etuosassa on laskostamaton osuus.